sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Hapanimelät broilerin siivet, hapanimeläkastike – Magushapud broileri tiivad, magushapu kaste


Valmistin hapanimelät broilerin siivet ja hapanimelän kastikkeen omalla tavallaan isossa uunivuoassa, missä on ritilä. Näin valmistuivat siivet ja kastike samassa. Hapanimelät broilerin siivet ovat maultaan mietoja ja lapsetkin tykkäävät niistä. Koska tarjosin siipiä ja kastiketta vihannes-anansriisin kera, mikä on myös mieto maultaan, valmistin vahvemman ja tomaattisemman hapanimelänkastikkeen antamaan ruoalle pikkaisen potkua.

Vihannes-anansriisin ohje on tulossa seuraavaksi.

Hapanimelämarinadi ja –kastike:
3 dl ananastäysmehua
2 rkl maizenaa
3 rkl soijakastiketta
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 valkosipulin kynttä
3-4 rkl tomaattisosetta

800 g maustamattomia broilerin siipiä

Kuori ja hienonna valkosipulit ja laita isoon kulhoon. Lisää kulhoon kaikki marinadin aineet ja sekoita aineet hyvin keskenään. Lisää broilerin siivet ja anna marinoitua kannen alla jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

Ota siivet jääkaapista puoli tunti ennen valmistamista huoneen lämpöön. Aseta siivet ison uunivuoan ritilälle. Kaada marinadi vuoan pohjalle. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 40 minuuttia tai kunnes siivet ovat pehmeitä ja pinnalta kauniin ruskeita. Käännä paistamisen puolessa välissä siipiä.

Samassa vuoan pohjassa valmistuu hapanimeläkastike.

Tarjoile vihannes-anansriisin kera.

***


Valmistasin magushapud broileri tiivad ja magushapu kastme oma moodi suures ahjuvormis, kus on sees rest. Nii valmisid broileri tiivad ja akste samaaegselt. Magushapud broileri tiivad on oma maitselt mahedad ja sellepärast need meeldivad ka lastele.Kuna serveerisin tiibasid ja kastet köögivilja-ananassriisiga, mis on samuti on maitse poolest mahe, valmistasin intensiivsema ja tomatisema magushapu kastme andma toidule teravust.

Köögivilja-ananassriisiretsept tuleb järgmises postituses.

Magushapu marinaad ja –kaste:
3 dl anansstäismahla
2 sl valget kastme paksendajat
3 sl soijakastet
2 sl valge veini äädikat
2 sl jooksvat mett
2 küüslaugu küünt
3-4 sl tomatipüreed

800 g maitsestamata broileri tiibu

Koori ja haki küüslaugu küüned ja pane need suurde kaussi. Lisa kaussi kastme ained ja sega ained omavahel hästi läbi. Kalla marinaad vormi pôhjale. Lisa broileri tiivad ja anna marineeruda kaane all külmkapis vähemalt 2 tunti.

Vôta broileri tiivad külmkapist pool tundi enne valmistamist välja. Aseta tiivad suure ahjuvormi restile. Kalla marinaad vormi pôhjale. Küpseta ahju keskmisel kôrgusel 225 kraadis 40 minutit vôi nii kaua kuni tiivad on pehmed ja saanud pinnale ilusa pruuni värvi. Pööra tiibu küpsemise aja keskel.

Samas valmistub ahjuvormi pôhjas magushapukaste.

Serveeri köögivilja-ananassriisiga.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...