perjantai 10. lokakuuta 2014

Kukkoa punaviinissä – Kukk punases veinis


Teki mieli kukkoa punaviinissä (ranskaksi Coq au Vin) ja tutkin netistä, miten sitä valmistellaan, vaikka toki olen sitä aikaisemmin valmistanut ja se on klassikkoresepti. Katsoin myös, miten kuuluisa Julia Child on sitä valmistanut. Ottaen huomion erilaisia valmistustapoja, tein siitä oman version ja sain aivan mahtavan lopputuloksen. Lisäsin ruokaan burgundilaista pinot noir punaviiniä, mikä on kevyt punaviini ja siitä tuli liemelle kevyttä makua. Liekitin ruskistettuja broileripaloja pannulla konjakissa ja siitä tuli ruoalle taas syvää makua ja etäinen konjakin maku oli vielä kauan suussa. Huom! Liekityksen aikana laita hellan liesituuletin kiinni tai nosta pannu sivuun, ettei veto imaisee liekkejä tuulettimeen!!! Tulipaloriski. Pidä pannua itsestäsi kaukana.

Tässä ruoassa on tärkein liemen maku ja se tuli kyllä aivan taivaallinen, sellainen, mikä vie mukaan. Valmistin kukkoa punaviinissä kokonaisesta broilerista ja sain ruokaa ison kattilan täyden ja sitä ihanaa lientä tulikin paljon, mitä oli hyvä lusikalla syvältä lautaselta syödä. Ostin pakastetun kokonaisen broilerin, koska se on kilohinnalta edullisempi, sulatin sitä kaksi vuorokautta jääkaapissa ja paloittelin sen aika klassisesti, mutta jätin isot palat. Eli ensiksi leikkasin koipireidet irti ja sitten siivet. Loin kiinalaisella veitsellä broilerin pitkittäin yhdeltä puolelta selkärankaa halki ja sen puolen, missä ei ollut selkärankaa, leikkasin kahteen osaan niin, että jäi iso rintapalaosa ja yksi takaselkäosa. Toisen puolen leikkasin kahteen ja rintapalan osasta leikkasin selkärankan pois.

Kukkoa punaviinissä ei ole kovin edullinen ruoka ja sen valmistaminen kestää, mutta siitä tulee iso määrä ruokaa ja lopputulos kruunaa kaiken työn. Kukkoa punaviinissä on hyvä viikonlopunruoka ja mielestäni just sopiva kaamoksen alkuun. Ylimääräisen rasvan voi lusikalla kattilassa ruoan pinnalta kuoria pois.

5 l
Valmistus 2,5 - 3 tuntia

6 porkkanaa paloina
4 salottisipulia isoina lohkoina
2 isoa kokonaista valkosipulia murskattuina
200 g pieniä herkkusieniä puhdistettuina
300 g palvikylkeä kuutioina
1,5 kg kokonaista broileria puhdistettuna ja isoina paloina
iso pala voita
4 rkl vehnäjauhoja
4 cl konjakkia
28 g kanafondia
kuivattua timjamia
3 laakerinlehteä
20 kokonaista mustapippuria
noin 1 rkl sokeria
0,75 l / 1 pullo burgundialaista pinot noir punaviiniä
tarvittaessa himaalajan suolaa
tarvittaessa vaaleeta kastikkeensuurustajaa
hienonnettua persiljaa

Ruskista broilerinpaloja keskilämmöllä levyn päällä isolla pannulla kuumassa voissa molemmin puolin ja ripottele palojen päälle ohut kerros vehnäjauhoja. Pirskottele ruskistettujen palojen pinnalle konjakkia ja saman tien sytyttää liha pannulla tuleen, niin että pannulle tulee kunnon liekki. Pidä pannua itsestä kaukana. Sulje liesituuletin tai nosta pannu liedeltä sivuun liekityksen ajaksi. Sen jälkeen kun liekit ovat sammuneet, nosta palat isoon kattilaan. Ruskista ja kypsennä pannulla vielä sipulia, valkosipulia, palvikyljen paloja ja herkkusieniä sekä kaada ne kaikki kattilaan broilerinpalojen päälle ja tasoita ne siellä. Huuhtele pannu vedellä ja kaada vesi kattilaan broileripalojen päälle. Lisää punaviini ja anna nousta kiehumaan. Kuori vaahto pinnalta ja lisää mausteet. Lientä pitää olla näin paljon, että aineet ovat liemen peidossa. Anna hautua hellan levyllä miedolla lämmöllä kannen alla kunnes broilerin liha on pehmeä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja mausteita. Jos haluat paksumpaa lientä voit hautumisen aikana ripotella pinnalle vaaleaa kastikkeen suurustajaa ja vaahtokauhalla painaa kukko punaviinissä pinnalla niin, että suurustaja liukenee tasaisesti liemen joukkoon. Anna hautua vielä muutaman hetken. Koristele persiljalla.

Tarjoile keitettyjen perunoiden kera.

***


Tuli isu süüa kukke punases veinis (prantsuse keeles Coq au Vin) ja uurisin internetist, kuidas seda valmistatakse, kuigi olen seda varem valmistanud ja see on selline traditsiooniline retsept. Vaatasin ka, kuidas kuulus Julia Child seda on valmistanud. Olen oma valmistusviisis vôtnud eeskuju erivatest allikatest, tegin sellest omanäölise ja oma arust sain suurepärase lôpptulemuse. Lisasin toidu sisse Burgundia punast veini pinot noir, mis on kerge punane vein ja sellest tuli toidule kergemat maitset. Leegitasin pruunistatud broileritükid ning leegitatud konjakist tuli toidule muidugi sügavamat konjakimaitset juurde. Konjakimaitset tunneb veel kaua suus. Tähelepanu! Leegitamise ajal peab pliidi kohal olev ventilaator olema kinni, et tômme ei vea leeke ventilaatorisse. Sellest vôib sündida tulekahjuoht. Teine vôimalus on tôsta pann leegituse ajaks pliidilt kôrvale ja hoida endast kaugemal.

Selles toidus on minu arust tähtis roll leemel ja see tuli välja küll taevalik. Selline, mis viib keele alla. Valmistasin kukke punases veinis tervest broilerist ja toitu tuli suur 5 l potitäis ning seda suurepärast leent tuligi siis palju, mida oli hea taldrikult lusikaga süüa. Ostsin sügavkülmutatud terve broileri, mis on odavam kilohinna poolest. Sulatasin seda külmkapis kaks ööpäeva ja tükeldasin traditsiooniliselt, aga jätsin broileritükid suurteks. Tükeldasin broilerin nii, et kôigepealt lôikasin ära pikad koivad, siis tiivad ja lôin hiina noaga kereosa ühelt poolt selgroogu pikuti pooleks. Selle poole, millel ei olnud selgroogu lôikasin kaheks, nii et jäi üks suur rinnatükk ja väiksem tagaseljaosa. Teise poole lôikasin kaheks ja rinnatükiosast lôikasin selgroo välja.

Kukk punases veinis ei ole odav toit ja selle valmistamisele kulub aega, aga sellest saab suure hulga toitu ja lôpptulemus kroonib kogu töö. See on hea nädalavahetuse toit ja minu arust just sobiv halli sügise algusesse. Üleliigse rasva vôib lusiaga toidu pealt ära koorida.

5 l
Valmistus 2,5 - 3 tundi

6 porgandit kooritult ja tükeldatuna
4 shalottisibulat suurte sektoritena
2 suurt hiina küüslauku purustatult
200 g väikseid shampinjone puhastatult
300 g läbikasvanud suitsusea külge kuubikutena
1,5 kg terve broiler tükeldatuna
suur tükk vôid
4 sl nisujahu
4 cl konjakit
28 g kanafondi
kuivatatud tüümiani
3 loorberilehte
20 terapipart
umbes 1 sl suhkrut
0,75 l / 1 pudel Burgundia pinot noir punast veini
vajaduse korral himaalaja soola
vajadusel valget kastmepaksendajat
hakitud peterselli

Raputa broileritükkide pinnale ôhuke kiht nisujahu ja pruunista tükid môlemalt poolt pliidi peal kuumal pannil vôi sees. Pritsi liha peale pannile konjakit ja süüta konjak pannil otsekohe pôlema. (Tôsta pann pliidilt leegituse ajaks ventilaatori alt ära, et lôôr ei ime leeke lôôri sisse vôi keera ventilaator kinni. Hoia panni endast kaugemal). Siis kui leegid on kustunud, tôsta broileritükid suurde potti. Pruunista pannil veel porgand, sink, sibul, küüslauk ja shampinjonid ning kalla need potti broileri peale ja tasanda pealt. Loputa pann veega ja kalla see vesi potti. Lisa punane vein ja anna tôusta leemel keema. Koori vaht pinnalt ja lisa maitseained. Leent peab olema nii palju, et koostisained on peaaegu leeme all. Anna haududa pliidil madalal temperatuuril kaane all kuni liha on pehme (1,5-2 tundi). Kontrolli maitse ja lisa vajaduse korral soola ja maitseaineid. Kui soovid paksemat leent, siis raputa toidu pinnale valget kastmepaksendajat ja vajuta vahukulbiga toit allapoole, nii et kastme paksendaja lahustub leeme sisse. Anna haududa veel môned hetked ja kaunista hakitud peterselliga.

Serveeri keedetud kartulitega.

4 kommenttia:

  1. Ei taida onnistua minulta tämmöinen herkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi? Se on niin loogista ruuanvalmistusta. Liekityksen kanssa pitää olla nopea. Minäkin liekitin ensimmäisen kerran elämässäni ja onnistuin. Valitettavasti en pystynyt ottamaan kuvia, koska se prosessi on niin nopea. Kaunista lokakuuta!

      Poista
  2. Kukkoo viinissä oli erään aikakauden trendiruoka.
    XD oi niitä aikoja.
    Iloisia aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai näin. Sitten sen aikakuden ihimiset osaavat valmistaa sitä. Kiva kun ne olivat iloisia aikoja. Kaunista syksyä!

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...