torstai 7. elokuuta 2014

”Street food by Diners Club” Pohjoismaiden kiertue alkaa Helsingistä 26.8.2014 – ”Street food by Diners Club” Pôhjamaade turnee algab Helsingist 26.8.2014


FIN Mainospostaus. Yhteistyössä Diners Club.

Elokuun viimeisellä viikolla Suomesta käynnistyy pohjoismainen ”Street food by Diners Club” -kiertue. Se tuo food truck -auton Helsingin lisäksi Tukholman, Kööpenhaminan ja Oslon keskustoihin. Food truckiin on kutsuttu pohjoismaisia huippukokkeja loihtimaan oma lounasruokatulkintansa pinnalla olevasta katuruokailmiöstä. Suomessa autossa kokkaa ravintoloitsija ja kokki Henri Alén. Food truck sijaitsee Rautatientorilla 26.–29.8. ja lauantaina 29.8. Asema-aukiolla. Fine dining-henkinen lounasannos maksaa 12 euroa. Diners Clubin isännöimillä katuruokaviikoilla tarkoituksena on antaa pohjoismaisille huippukokeille mahdollisuus tehdä jotakin luovaa ja erilaista sekä tietysti hemmotella kaupunkilaisia edullisella fine dining-lounasruualla.

– Halusimme päästä mukaan suosittuun katuruoka- ja food truck -trendiin. ”Street food by Diners Club” antaa huippukokeille mahdollisuuden loihtia oma näkemyksensä katuruuasta lounashintaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Pohjoismaissa huippuravintoloitsijat siirtyvät food truckin keittiöihin, Diners Clubin myyntijohtaja Anne Korte kertoo.

Suomessa kokki Henri Alén on itse paikalla food truckissa jokaisena päivänä ja valmistaa ruokaa tiiminsä kanssa. Alénin lounaslistalta löytyvät ravintola Murun yksi suosituimmista klassikkoannoksista bouillabaisse rouillen ja maalaisleivän kanssa sekä pitkään haudutettua kania ranskankerman ja tuoreiden tryffeleiden kera. Menun suunnittelussa Alén piti tärkeänä sitä, että lounas on riittävän ruokaisa, mutta elegantti ja tietenkin herkullinen.

- Ruokalajien suunnittelu alkaa aina keittiön mahdollisuuksista sekä tulevan tilanteen hahmottamisesta. On tärkeää myös huomioida sesongin raaka-aineet. Halusin, että tarjottavat lounasannokset edustavat minun keittiötäni eli puhtaita ja herkullisia raaka-aineita. Panostan kahteen pääruokavaihtoehtoon, koska jälkiruoka ei ole lounaalla illallisen veroisessa roolissa, Alén kertoo.

Kiertue jatkuu muissa Pohjoismaissa Helsingin jälkeen food truck -auto vierailee Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja viimeiseksi syyskuun puolivälissä Oslossa. Jokaisen maan huippukokki on suunnitellut omanlaisensa menun, jota tarjoillaan hänen kotikaupungissaan. Tukholmassa kokkina on Mathias Dahlgren (Matbaren, Matsalen, Matbordet ja leipomo Green Rabbit), Kööpenhaminassa mukana ovat kokit Victor Wågman ja Samuel Nutter (Bror), Oslossa Even Ramsvik (Ylajali).

– Kiertueella on mukana niin kovia nimiä, että mukaan pääseminen on todella ainutlaatuinen tilaisuus! Odotan vesi kielellä, mitä muut kokit loihtivat, Alén hehkuttaa.

Mitä: Henri Alénin isännöimä ”Street food by Diners Club” -food truck
Aika ja paikka: Ti-pe 26.–29.8. klo 11.30–14.00 Rautatientori, la 30.8. klo 12.00–15.00 Asema-aukio

Hinta: 12 €, Diners Club -kortilla maksettaessa 10 €

”Street food by Diners Club” -food truck -kiertueen aikataulu:

• 26.–30.8.2014 Helsinki, (ti-pe) Rautatientori ja (la) Asema-aukio

• 2.–6.9.2014 Tukholma, Skeppsbrokajen

• 9.–13.9.2014 Kööpenhamina, Kongens Nytorv

• 16.–20.9.2014 Oslo, Stortorget

Tietoa kokki Henri Alénista:

Ravintoloitsija ja kokki Henri Alén on tunnettu ravintoloistaan, aktiivisesta roolistaan sosiaalisessa mediassa sekä useista tv-ohjelmista. Hänen Twitterissä julkaisema Muttisoosi tomaattikastikeresepti tyhjensi kauppojen tomaattimurskahyllyt. Alénin ensimmäinen ravintola Muru on ollut avajaistensa jälkeen lähes kaikkina iltoina täyteen varattu. Muru valittiin vuonna 2012 vuoden ravintolaksi. Alénilla on myös catering-yritys sekä toinen menestysravintola Pastis. Viimeisin hänen aluevaltauksensa on gourmet-hodareita tarjoava Kaartin Hodari & Hummeri.

Tietoa Diners Clubista:

Maksu- ja luottokorttiyhtiö Diners Club syntyi ravintolassa New Yorkissa vuonna 1950. Yhtiö on koko historiansa ajan ollut kiinnostunut hyvästä ruuasta ja juomasta. Diners Club on ollut pitkään aktiivinen yhteistyökumppani maailman parhaiden ravintoloiden vuosittaisessa ”Maailman 50 parasta ravintolaa” -listauksessa. ”Street food by Diners Club” -kiertueella yritys haluaa antaa pohjoismaisille huippukokeille mahdollisuuden hypätä katuruuan maailmaan ja puolestaan tarjota kaupunkilaisille fine dining-kokkien loihdintoja edullisesti. Lue lisää tästä.

Postauksen teksti ja kuvat: Diners Club.

Bloggaajalle kutsu Vip-tilaisuuteen: Diners Club.

***


EST Reklaampostitus. Koostöös Diners Club.

Augusti viimasel nädalal käivitub Soomest Pôhjamaade ”Street food by Diners Club” -turnee. See toob food truck- auto lisaks Helsingile ka Stockholmi, Kopehnhaageni ja Oslo keskustesse. Food trucki on kutsutud pôhjamaade tippkokke valmistama oma äranägemise järgi lôunatoit kaasajal esil oleva tänavatoidu nähtusest. Soomes valmistab toitu restoraniomanik ja kokk Henri Alén. Food truck asub Rautatietoril (Raudteeturul) 26.-29.8 ja laupäeval 29.8 Asema-aukiol (Asema-väljakul). Fine dining-stiilis lôunasöök maksab 12 eurot. Diners Clubi korraldatud tänavatoidunädalal on eesmärgiks anda pôhjamaade tippkokkadele vôimalus teha midagi loovat ja erilist ning muidugi kostitada linnaelanikke fine dining-lôunasöögiga.

- Tahtsime kaasa pääseda populaarsesse tänavatoidu- ja food trucki-trendi. ”Street food by Diners Club” annab tippkokkadele vôimaluse valmistada oma nägemus tänavatoidust lôunasöögi hinna eest. See on esimest korda, kui Pôhjamaades tipprestoranide omanikud siirduvad food trucki köökidesse, ütleb Diners Clubi müügijuht Anne Korte.

Soomes on kokk Henri Alén iga päev ise koha peal food trukis ja valmistab seal toitu oma meeskonnaga. Aléni lôunamenüüst leiduvad restorani Muru üks populaarsem söök traditsioonilinet bouillabaisse rouillen ja maaleib ning selle lisaks kaua hautatud küülik hapukoore ja värskete trüflitega. Menüü planeerimisel Alén pidi tähtsana seda, et lôunasöök on piisavalt toitev, aga elegantne ja muidugi maitsev.

- Toitude planeerimine algab alati köögi vôimalustest ning tuleva olukorra tajumisest. On tähtis ka arvesse vôtta hooaja toorained. Tahtsin, et serveeritavad lôunasöögi portsjonid esindavad minu kööki ehk puhtaid ja maitsvaid tooraineid. Keskendun kahele pearoa valikule, sest magustoit ei ole lôunaajal ôhtusöögiga sarnases roolis, ütleb Alén.

Turnee jätkub Helsingi järel teistes Pôhjamaades ja food truck-auto külastab Stockholmi, Kopenhaagenit ja lôpuks septembri keskel Oslot. Iga maa tippkokk on välja môelnud omanäölise menüü, mida pakutakse tema kodulinnas. Stockholmis on kokana Mathias Dahlgren (Matbaren, Matsalen, Matbordet ja kondiiter Green Rabbit), Kopenhaagenis osalevad Victor Wågman ja Samuel Nutter (Bror) ning Oslos Even Ramsvik (Ylajali).

- Turneel on osalemas nii kôvad nimed, et sellesse kaasa pääsemine on tôesti ainulaadne vôimalus! Ootan vesi keelel, mida muud kokad valmistavad, teatab Alén ôhinal.

Mis: Henri Aléni juhitud ”Street food by Diners Club” -food truck
Aeg ja koht: Teisipäev-reede 26.–29.8. klo 11.30–14.00 Rautatientori, laupäev 30.8. klo 12.00–15.00 Asema-aukio

Hind: 12 €, Diners Club –kaardiga makstes 10 €

”Street food by Diners Club” -food truck –turnee ajagraafik:

• 26.–30.8.2014 Helsingi, (teisipäev-reede) Rautatientori ja (laupäev) Asema-aukio

• 2.–6.9.2014 Stockholm, Skeppsbrokajen

• 9.–13.9.2014 Koopenhaagen, Kongens Nytorv

• 16.–20.9.2014 Oslo, Stortorget

Lisainfot kokk Henri Alénist:

Restorani omanik ja kokk Henri Alén on tuntud oma restoranide poolest, aktiivse osalejana sotsiaalses meedias ning mitmetest tv-saadetest. Tema Twitteris avaldatud Muttisoosi-tomatikastmeretsept tühjendas Soomes poodide riiulid tomatikastmest. Aléni esimene restoran Muru on olnud avamise järgi peaaegu iga ôhtu täisbroneeritud. Muru valiti aastal 2012 aasta restoraniks. Alénil on ka oma catering-ettevôte ning teine edukas restoran Pastis. Viimasena tema uue ala vallutus on gourmet-hodareid pakkuv Kaardin Hodari & Hummeri.

Lisainfot Diners Clubist:

Makse- ja pangakaardifirma Diners Club sündis aastal 1950 New Yorgi restoranis. Firma on kogu oma ajaloo jooksul olnud huvitatud heast toidust ja joogist. Diners Club on olnud kaua aega aktiivne koostööpartner maailma parimate restoranide iga-aastasel ”Maailma 50 paremat restorani”-valimisel. ”Street food by Diners Club”- turneel firma soovib anda pôhjamaade tippkokkadele vôimaluse hüpata tänavatoidu maailma ja omalt poolt pakkuda linnakodanikele fine dining-kokkade valmistatud toitu odava hinna eest. Loe lisa siit.

Postituse tekst ja pildid: Diners Club.

Blogijale Vip-kutse: Diners Club.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...