lauantai 29. maaliskuuta 2014

Keväinen speltti-parsarisotto – Kevadine speldi-spargelirisotto

Ai että, nyt tuli hyvä ruoka! Menin valmistamaan keväistä risottoa speldista ja parsasta ja onnistuin siinä mielestäni erittäin hyvin. Halusin antaa risotolle ihanaa kevään raikkautta ja makua, siksi valitsin marketissa yrtiksi minulle vielä tuntematon sitruunaverbenan. Sen tuoksuu oli mielettömän hyvä ja voimakas ja siksi päätin antaa risotolle sitruunan makua. Kotona oli minulla jo oreganoa ja timjamia sekä kuin sekoitin kotona ”yrttinektarin” tunsin heti, miten oikean päätöksen olen tehnyt. Se tuli taivaallista ja hyvin keväinen. Risoton valmistaminen vaati sopivasti nestettä, koska lopuksi joka ikisellä jyvällä pitää olla kokonainen ja irtonainen ja risoton annoslautaselle pitää jäädä risoton ympärille liemirengas. Siitä ovat puhuneet omissa ohjelmissa Gordon Ramsay ja MasterChef Australian tuomariston jäsenet, koska jostain syystä oikean risoton valmistaminen aiheuttaa ihmisille vaikeuksia. Katsoin netistä. Ruokasivustot ovat täynnä ihan väärää risottoa. Ne ovat liian kuivia, ihan kuin keitettyä riisiä, missä on muita aineksia joukossa. Oikealla risotolla pitää olla mehevä ja kreemimäinen. Minulla oli kannu kanaliemellä hellan vieressä ja 1 dl verran lisäsin sitä risoton kypsymisen aikana kattilaan, että risoton pinnalla olisi aina ohut liemikerrosta.


Tykkään sellaisesta järkiruuasta kuten tämä speltti-parsarisotto, koska vatsa tulee miellyttävästi täyteen, mutta ei tule sellaista epämiellyttävää ähkyä oloa. Kaiken lisäksi se on hyvin terveellistä ruokaa, koska siinä ei ole paljon kovia rasvoja ja pitkäkestoisen hiilihydraatin ja kuitujen ansiosta on se hyvin täyttävä, mutta silti kevyt ruoka. Kaiken kaikkea erittäin maukas. Suosittelen, jos haluat valmistaa hyvää keväistä parsaruokaa!

4-5 annosta
Valmistus 50 minuuttia

7-8 parsatankoa
4 dl Birkkalan spelttihelmiä
1 ½ - 2 dl raastettua parmesaania
170 g / 3 isoa herkkusientä
2 pkt /2x28 g kanafonia, mistä valmistettua 1 l kanalientä
1 keskikokoinen sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 ½ dl kuivaa valkoviiniä
1 tl sokeria
sitruunan kuorta

raastettua parmesaania

Yrttinen öljypohja:
½ dl oliiviöljyä
nippu sitruunaverbenaa
nippu oreganoa
nippu timjamia
merisuolaa
jauhettua mustapippuria

”Yrttinektari”:
loraus oliiviöljyä
nippu sitruunaverbenaa
nippu oreganoa
nippu timjamia
merisuolaa
jauhettua mustapippuria


Laita yrttisen öljypohjan yrtit, ripaus suolaa ja pippuria mortteliin ja hienonna ne siellä tahnaksi. Lisää öljy ja sekoita aineet keskenään. Jätä öljyseos maustumaan.

Kuori sipuli ja valkosipuli. Kuutioi sipuli ja hienonna valkosipuli. Puhdista herkkusienet mahdollisesta roskasta ja leikkaa niistä sopivat sektorit.

Nosta kattila hellan levylle ja kaada kattilan yrtti-öljysekoitus. Kun se on muuttunut kuumaksi, lisää sipuli ja valkosipuli sekä kuullota niitä muutaman hetken kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää valkoviini ja anna sillä kiehua kunnes alkoholi haihtuu. Lisää alussa 5 dl kanalientä, herkkusienet ja huuhdeltu speltti. Anna hautua kannen alla keskilämmöllä 20 minuuttia. Käy kääntelemässä aineita kattilassa ja lisää 1 dl kerrallaan kanalientä. Kypsymisen puolessa välissä lisää raastettu parmesaani ja sekoita joukkoon.

Huuhtele parsat vedessä. Leikkaa niiltä kuivunut kannat pois ja leikkaa ne sopiviksi suupaloiksi.

Valmista ”yrttinektari” samalla tavalla kuten yrttinen öljypohja, mutta lisää vähemmän öljyä. Sillä pitää olla hieno vihreä juokseva öljynektari.

Tarkista risoton maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Silloin kun speltin kypsymisen aikaa on jäljellä noin 5 minuuttia (yhteensä spelttihelmet kypsyvät noin 20-25 minuuttia), lisää kattilaan parsa ja kääntele se risoton joukkoon. Anna kypsyä kunnes parsa on napakas ja kypsä (ei raaka).

Tarjoile heti. Nosta risottoa syvälle lautaselle, lusikoi päälle ”yrttinektari”, raasta pinnalle parmesaania ja sitruunan kuorta. Tarjoile heti.

***

Ai-ai-ai, nüüd tuli hea toit! Tahtsin valmistada kevadist risotot spledist ja spargelist ja ônnestusin oma arust selle valmistamisega eriti hästi. Tahtsin anda risotolle mônusat kevadist värskust ja maitset, sellepärast valisin marketis ürdiks minule veel tundamatu ”sitruunaverbena” (ma isegi ei tea, mis see eesti keeles on). Selle lôhn oli nii meeletult hea ja tugev, nii et otsustsin anda risotole sidruni maitset. Mul oli kodus olemas punet ja timjamit ning otsustasin segada neist ”ürdinekatri”. See tuli taevalik välja, just selline kevadine ja risotole väga hästi sobilik. Risoto valmistamine nôuab piisavalt leent, sest iga tera peab olema eraldi ja serveerimistaldrikule risoto ümberile peab jääma leemest rôngas. Seda on kordanud oma saadetes nii Gordon Ramsay kui MasterChef Australia zürii liikmed, sest millegipärast tekitab risotto valmistamine inimestele raskusi. Vaatasin ka netist. See on täis valesti valmistatud risotot, kus risotto on liiga kuiv, see on ainult keedetud riis, milles on teisi aineid sees. Risotto peab olema mahlane ja kreemjas. Minul oli kann kanaleemega pliidi kôrval ja kallasin 1 dl haaval leent risotto sisse, et see ei oleks kuiv ja selle pinnal oleks pidevalt ôhuke leemekord.



Mulle meeldib selline môistlik toit nagu on speldi-parsarisotto, sest sellest tuleb kôht meeldivalt täis, aga ei tule ebameeldivat ülesöömise tunnet. Kôige lisaks on see tervislik toit, sest selles ei ole palju kôvasid rasvu ja see sisaldab aeglaselt imenduvaid süsivesikuid ja kiudaineid, tänu millele püsib kaua täiskôhu tunne. Tôeliselt maitsev toit. Soovitan soojalt, kui soovid valmistada kevadist spargelitoitu.

4-5 annosta
Valmistus 50 minuuttia

7-8 spargelivart
4 dl spelditerasid
1 ½ - 2 dl riivitud parmesaanijuustu
170 g / 3 suurt shampinjoni
2 pkt /2x28 g kanafoni, millest valmistasin 1 l kanaleent
1 keskmise suurusega sibul
2 küüslaugu küünt
1 ½ dl kuiva valget veini
1 tl suhkrut
sidruni koort

riivitud parmesaani

Ürdine ôlipôhi:
½ dl oliiviôli
kimp ”sitruunaverbena’t” / vôib olla ka sidrunimahla vôi sidrunimelissi
kimp punet
kimp tüümiani
meresoola
jahvatatud musta pipart

”Ürdinektar”:
lonks oliiviôli
kimp ”sitruunaverbena’t”/ vôib olla ka sidrunimahla vôi sidrunimelissi
kimp punet
kimp tüümiani
meresoola
jahvatatud musta pipart

Pane ürdise ôlipôhja ürdid, sool ja pipart uhmrisse ja peenenda need seal ära. Lisa ôli ja sega ained omavahel läbi. Jäta ôlisegu maitsestuma.

Koori sibul ja küüslauk. Lôika sibul kuubikuteks ja haki küüslauk. Puhasta shampinjonid ja lôika need sobivateks sektoriteks.

Tôsta kastrul pliidile ja kalla sinna ürdi-ôlisegu. Kui see on muutunud kuumaks, lisa sibul ja küüslauk ning hauta neid ôlis môned hetked kuni need on läbipaistvad. Lisa valge vein ja anna sellel keeda nii kaua kuni alkohol on haihtunud ära. Lisa 5 dl kanaleent, shampinjonid ja vees loputatud spelditerad. Anna haududa kaane all keskimisel temperatuuril 20 minutit. Käi segamas aineid kastrulis ja lisa 1 dl korraga kanaleent. Haudumise poole peal lisa riivitud parmesaanijuust ja sega see teiste ainete sisse.

Loputa sparglid vees, lôika neilt kôvat kannad ära ja lôika varred sobivateks suutükkideks.

Valmista ”ürdinektar” sama moodi kui ürdine ôlipôhi, aga lisa vähem ôli. See peab olema selline sametine jooksev ürdinektar.

Kontrolli risotto maitse ja lisa vajaduse korral maitseaineid. Siis kui speldi küpsemise aega on järele jäänud 5 minutit (spelditervad küpsevad 20-25 minutit), lisa spargel ja sega see risoto sisse. Anna haududa kuni spargel on küps, aga veel mônusalt krômpsuv (ei toores).

Serveeri kohe. Tôsta risotto sügavale taldrikule, tôsta lusikaga peale ”ürdinekatrit”, riivi pinnale parmesaani ja sidruni koort.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...