perjantai 29. kesäkuuta 2012

Grillihampurilaiset - Grillburgerid



Tämän ohjeen on keksinyt minun puoliso. Valmistimme niitä grillihampurilaisia arki-iltana ja ne olivat aivan mainioita. Hiiligrilli antaa oman erinomaisen hiilen maun pihveille. Jauhelihapihvitaikina oli hyvä, koska pihvit tulivat pehmeät ja mureat ja pysyivät nätisti koossa. Sellaiset kotigrillihampurilaiset ovat hyvää, täyttävää ja vähän toisenlaista kotiruokaa, mitä on kiva syödä kesän aikana. Grillihampurilaisia syövät kaikki ikäluokat lapsesta vaariin.

11 pihviä / 11 hampurilaista
Valmistusaika noin 30 minuuttia

Jauhelihapihvitaikina:
700 g naudan jauhelihaa
3 kananmunaa
1 dl korppujauhoja
1 punasipuli hienonnettuna
½ dl oliiviöljyä
1-2 tl suolaa
1 tl pippurinsekoitusta
1 tl paprikanjauhetta
1 rkl soijakastiketta

hampurilaissämpylöitä
hampurilaiskastiketta
ketsuppia
maustekurkun tai voileipäkurkun viipaleita
cheddarjuustoviipaleita
jääsalaattia tai muuta salaattia

Valmista jauhelihapihvitaikina sekoittamalla keskenään isossa kulhossa kaikki taikinan ainesosat. Tee taikinasta tiivis: ota koko taikinamassa oikeaan käteen ja heitä se kulhon pohjaan. Tee niin muutaman kerran. Taikinalla pitää olla siksi tiivis, ettei se hajoa grillissä grillaamisen aikana.

Valmista jauhelihapihvit. Valmista samankokoiset isot jauhelihapullat, paina ne kämmenen alla pihveiksi ja muotoile ne pyöreiksi. Jauhelihapihvit ei saa olla liian ohuet ettei ne hajoa grillissä.

Grillaa pihvit tasaisella hiilloksella molemmin puolin. Grillaa myös hampurilaissämpylät. Laita pihvi hampurilaissämpylän väliin, lisää salaatti ja muut aineet. Syö se heti.

***

Selle retsepti on välja môelnud minu abikaasa. Valmistasime neid grillburgeid argipäeva ôhtul ja need olid fantastilised. Söegrill annab oma suurepärase söe maitse pihvidele. Hakklihapihvide taigen oli hea, pihvid olid pehmed ja muredad, aga püsisid ilusti koos. Sellised kodugrillburgerid on hea täitev ja veidi teistmoodi kodune toit, mida on tore suvel süüa. Grillburgereid söövad kôik sugupôlved lapsest vanavanemani.

11 pihvi / 11 hamburgerit
Valmistamise aeg umbes 30 minutit

Hakklihapihvide taigen:
700 g veise hakkliha
3 kanamuna
1 dl riivsaia
1 punane sibul hakituna
½ dl oliiviôli
1-2 tl soola
1 tl piprasegu
1 tl paprikajahu
1 sl sojakastet

hamburgerisaiu
hamburgerikastet
ketsupit
marineeritud kurgi viile vôi vôileivakurgi viile
cheddarjuustu viile
jääsalatit vôi muud salatit


Valmista hakklihapihvide taigen segades suures kausis omavahel kôik taigna koostisosad. Tee taignast tihe: vôta kogu taignamass paremasse kätte ja heida see kausi pôhja. Tee nii môned korrad. Taigen peab olema tihe sellepärast, et see ei laguneks grillis.

Valmista hakklihapihvid. Tee samasuured hakklihapallid ja vajuta need peopesa all pihvideks. Kujunda need käte vahel ühtlasteks ümarateks ketasteks. Hakklihapihvid ei vôi olla liiga ôhuksed, et need ei laguneks grillis.

Grilli hakklihapihvid môlemalt poolt. Grilli ka hamburgerisaiad. Pane pihv hamburgerisaia vahele, lisa salat ja muud ained. Söö kohe.

4 kommenttia:

  1. Oi, itse tehdyt hampurilaiset maistuvat muultakin kuin majoneesilta.
    Herkullinen kuva ... voisi haukata justiinsa.
    Leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me rakastamme kotihampurilaisia. Niillä on huima ero verrattuna muihin hampurilaisiin, mitä olemme syöneet ulkona. Niitä on helppo valmistaa, sämpylän väliin pihvin lisäksi voi keksiä vaikka mitä! Oiva arkiruoka ja niiden ympärille voi kehittää kokonainen bbq-juhlan, missä varmasti kaikki viihtyvät.

      Kaunista kesäaikaa!

      Poista
  2. Kui ahvatlev burger. Minu abikaasa nõuab juba ammu kodus burgerit, ilmselt võtan järgmisel korral selle retsepti katsetamiseks. Ilusat suve!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suur tänu! Ônnestusid küll hästi. Just pihvid olid hästi muredad ja pehmed. Meile oli see argipäevasöök ja sellepärast panime saia vahele ainult juustu, kurgi, salati + kastmed. Me armastame siin Felixi vôileivakurki viile, mis on veidi magusad. Aga selle vahele vôib panna kôiksuguseid endale meeldivaid täidiseid.

      Ilusat suve ka sinule!

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...