keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Munakoisorullat mozzarella- ja vuohenjuustolla (vege)

6 munakoisorullaa / 2-3 annosta

Valmistusaika n. 45 min

Olen saanut tämän ohjeen eestiläisestä ruoka-blogista Aglio e Olio. Blogin ylläpitäjä Liina on samantyyppisiä munakoisorullia syönyt Tallinnalaisessa kahvilassa Cafe More’ssa ja kotona maun perusteella valmistanut niitä rullia itse sekä väittää, että maku on hyvin samanlaista kuin alkuperäisissä rullissa kahvilassa. Liina käytti ohjeessa tomaattikastiketta, mutta minulla oli kotona pieni purkki tomaattisosetta, kuution tuoreen tomaatin sen sisälle, hienonsin ison nipun basilikaa, lisäsin suolaa ja rouhittua mustaa pippuria sekä käytin sen seoksen tomaattimurskan sijaan. Myös juustomäärät saattaa minulla poiketa alkuperäisestä ohjeesta. Minä en halunnut jättää juustojämiä jääkaappiin seisomaan sekä käytin molemmat paketit juustoa ruokaan. Sen takia, että en laittanut mozzarellatangon vaan mozarellaviipaleen munakoison sisälle, tulivat minulla kyllä enemmän munakoisotaskut. Ranskalaisten sämpylöiden ja lasillisen valkoviinin kanssa ovat ne munakoisorullat arkea juhlavampi ruoka. Minä olen kyllä veden linjalla ja söin niitä rullia sitruunaveden kanssa.







1 munakoiso
1 pkt / 2 dl kuohukermaa
1 pkt / 200 g (mistä juustoa 125 g) mozzarellaa
1 pieni pkt / 113 g Président vuohen juustoa
1 pieni peltipurkki / 70 g tomaattisosetta
1 tomaatti
iso nippu tuoretta basilikaa
iso nippu tuoretta persiljaa
1 iso kokonainen valkosipuli
merisuolaa
rouhittua mustaa pippuria
oliiviöljyä

esipaistettuja ranskalaisia sämpylöitä


Ensiksi huuhtele kunnolla munakoiso, leikkaa siitä kanta pois ja leikkaa pitkittäin munakoisosta n. 8 mm paksuiset pitkät viipaleet. Esipaista ne öljypannulla molemmin puolin niin, että ne ovat taipuisia ja niihin on hyvä pyöritellä mozzarellajuustoviipaleita.

Tee tomaattiseos. Huuhtele ja kuutio tomaatti sekä lisää tomaattisoseen joukkoon. Hienonna iso nippu basilikaa ja lisää joukkoon. Lisää vielä ripaus merisuolaa ja rouhittua mustaa pippuria sekä sekoita seosta. Levitä seos esipaistettujen munakoisoviipaleiden päälle. Leikkaa mozzarellasta niin montaa viipaletta kun on munakoisoviipaleita. Aseta mozzarellaviipaleet munakoisoviipaleiden yhteen päätyyn (tai yhdelle päälle, en tiedä, miten on oikea sanoa) ja tee niistä munakoisorullat. Nosta rullat uunivuokaan vierekkäin. Kaada kerma vuokaan.

Tee persilja-valkosipulinpesto. Hienonna persilja ja valkosipulin kynsi. Kuulota valkosipulia kuumassa oliiviöljyssä pienellä pannulla vähän aika ja lisää persilja. Kuulota vähän lisää, mutta jätä persiljalle raikas vihreä väri. Lisää suolaa ja rouhittua pippuria sekä kaada pesto vuokaan munakoisorullien päälle. Lopuksi murenna vuohenjuusto kaiken päälle.

Nosta vuoka uuniin grillivastuksen alle n. 220-225 asteeseen ja kypsennä rullia uunissa näin kauan kunnes kerma poreilee ja juuston sekä rullien pinta on saanut kauniista kullanruskeaa väriä.

Tarjoile ranskalaisten esipaistettujen sämpylöiden kanssa.

Huom! Vaikka ruoasta saa kunnon kerman ja juuston dopingin, on se kuitenkin sen verran kevyt ruoka, että pitkän illan aikana haluaa syödä vielä jotain, siksi laiton sen alkupalaksi.

Tarjoiluehdotus: Lämmin alkupala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...