perjantai 3. syyskuuta 2010

Omenapommit - omenaleivonnaiset

Vuonna 2012



Vuonna 2010





16 leivonnaista
Valmistusaika 1 tunti ja 30 minuuttia

500 g / 8 levyä Myllyn Paras lehtitaikinalevyjä
4 pientä kotimaista omenaa
2-4 rkl sokeria tai maun mukaan
1 rkl kanelijauhetta tai maun mukaan
1 tl kardemummaa tai maun mukaan
kourallinen rusinoita
juoksevaa hunajaa
1 vatkattu kananmuna

Laita uuni lämpenemään 225 aseeseen ja ota pakastettu lehtitaikina sulamaan. Aseta levyt työtasolle, missä niitä on hyvä leikata sulamisen jälkeen pizza/piirakkaleikkurilla poikittain kahteen osaan.

Sekoita keskenään sokeri, kaneli ja kardemumma pienessä kulhossa.
Poista omenista siemenkotelot, kuori omenat ja leikkaa ne pitkittäin 4 sektoriksi.

Voitele taikinaneliöiden reunat kananmunalla. Laita omenasektorit taikinaneliöiden keskelle ja nosta omenapalojen päälle rusinoita, sokeri-maustesekoitusta ja hunajaa. Täytettä pitää olla sen verran, että taikinaneliöiden reunat saa liimata vatkatulla munalla kiinni. Nosta neliön kulmat keskelle omenien päälle ja nipistä taikinaneliön reunat ja kulmat kiinni niin, että niistä muodostuu huippuja nyytin päälle. Voitele taikinanyyttien huiput kananmunalla ja paista 10-15 minuuttia uunin keskiritilätasolla tai kunnes nyytit ovat pinnalta kullanruskeita.

Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.

2 kommenttia:

  1. Mums, näitä varmaankin kokeilen! Nuo rusinat ja mausteet vaikuttavat kivalta omenien kanssa. Meidän puista tippuu paljon omenoita, joten erilaiset omenareseptit ovat nyt tervetulleita.

    VastaaPoista
  2. Kiva kun löysit tästä uuden omenareseptin. Omenapommit ovat kyllä tosi hyviä. Mikä parasta, mielestäni ne eivät ole kovin makeita.

    VastaaPoista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...