sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Silakkaurakka / pilotti





Kerran tämän vuoden keväällä tulivat naapuriperheemme isovanhemmat lapsenlapsia hoitamaan, koska naapurimme isi-äiti matkustivat pitkälle viikonlopun lomalle. Isoisä on harras kalamies joka viettää kaikki vapaat tunnit vesillä. Kuulin jo leikkikentällä mummolta, miten he ovat syöneet täällä uunilahnaa ja grillattuja silakoita. Kuulin myös sen, miten kerran oli ukki palanut illansuussa kalasta 6 kg painavan hauen kanssa ja mummolla olivat valuneet kyyneleet silmiin. He ovat olleet naimisissa 30 vuotta. Olin sunnuntain illalla haravoimassa talon edessä kun ukki tuli taas kalareissulta ja mummo huusi hänelle jo pihalla: ”En halua! Ei! Ei!” Ukki katsoi neuvottomasti silakkaämpäriä ja sitten minua. Kysyi: ”Haluatko kalaa?” Hänellä oli 3 l muoviämpäri täynnä silakoita. Tietenkin halusin.

Siitä hetkestä alkoi minun silakkaurakka. Sisällä selvisi minulle täydellinen todellisuus: silakoita oli enemmän kuin alussa luulin ja niiden perkaaminen vei kokonaisen tunnin. Nyt jos olisi ollut kissa. Hänellä olisi ollut juhlapöydä silakkapäillä. Oli pakko heittää ne biojätteseen. Sain ison kulhon perattuja silakoita. Lajittelin ne koon mukaan. Pisimmät erikseen ja ne paistoin vielä illaksi ruisjauhossa ja voissa pannulla (Eestissä pyöritellään silakoita vehnäjauhossa ja paistetaan voissa pannulla). Keskikokoiset laitoin muovirasiaan merisuolan kanssa. Yhden paistoerän verran laitoin suoraan pakastimeen sekä pienemmät toiseen muovirasiaan, myös suolan kanssa. Pistin keskikokoiset ja pienemmät jääkaappiin, koska en halunnut jäädä yövuoroon. Olin hieman kyllästynyt ja yhtäkkiä ymmärsin naapureiden mummoa… Kaiken lisäksi se keittiön siivoaminen, suomujen hankaaminen tiskipöydältä ja lavuaarista, kolmessa vedessä silakoiden huuhteleminen… Katsoin rasioissa silakoiden hopeanväristä hehkua. Kuitenkin se kaikki kannatti. Miten upeat kalat! Miten kaunista! Se oli palkinto isosta illan urakasta, vaikka koko ensiviikon alussa minulla silakkaurakka vielä jatkoi.

Eestissä syödään monella tavalla silakoita, koska se on ollut eestiläisten perusruokaa ennen sitä kun he saivat mielin määrin syödä rasvaista sianlihaa ja saivat siitä itselle kansantaudiksi sydän- ja verisuonitaudit. Muistan, miten äiti on kertonut omasta lapsuudestaan kun kellarissa oli pieni puutynnyri täynnä suolasilakoita. Minunkin lapsuudessani oli kellarissamme ämpäri suolasilakoilla. Äiti liotti ensiksi silakoita vedessä, missä ylimääräinen suolaa liukeni pois. Hän teki suolasilakoiden päälle miedon etikka-marinadin, pani sipuliviipaleita joukkoon ja näin söimme niitä ruisleivän päällä. Usein äiti valmisti silakka-kastiketta, mitä söimme keitettyjen perunoiden kanssa. Silakoita keitettiin hetken pannulla vedessä, lisättiin sipulia ja tilliä mausteeksi ja lopuksi loraus maitoa ja nokare voita joukkoon. Minä pidin siitä.

Eestin paras kokki 2010 ja ravintoloiden Korsaar ja Beer House keittiömestari Dmitri Rooz pitää silakoita eestiläisten hengenpidikkeenä. Näin se on.

Tämän pilottijakson lisäksi esittelen seuraavilla viikoilla teille kolmea eestiläistä reseptiä silakoista. Kaikki nämä ovat minulle hyvin tuttuja ja olen silakoita niiden valmistusohjeiden mukaan syönyt niin arki- kuin juhlapöydissä.

Tulossa:
Maustesilakat 1/3,
Silakat kirkkaassa marinadissa 2/3 ja
Silakkapihvit punaisessa marinadissa 3/3.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...